”Kerro, kerro tilasto…”
Vuoden 2023 ykköstoimisto Staart. Vuoden menestynein kampanja on Porisuhde.
Mutta muutakin tiedetään.
Eniten menestystä kansainvälisissä kilpailuissa
Kahdeksan toimistoa menestyi kansainvälisissä kilpailuissa. Joukon ylivoimainen ykkönen on NORD DDB McDripillään. Kampanja noteerattiin niin Cannes Lionsissa, One Show’ssa kuin Eurobestissakin. Kampanjan – ja toimiston – suvereeniutta kuvaa hyvin piste-erot: McDrip keräsi maailmalta 184 pistettä. Toiseksi menestynein toimisto, TBWA\Helsinki sai kolmella eri työllään 76 pistettä.
Useimmissa kilpailuissa pisteitä kerännyt kampanja
Vastaus tähänkin on NORD DDP ja McDrip. Kampanja palkittiin kaikissa OMD Rankingin seuraamissa kilpailuissa Effietä lukuunottamatta. Erma&Reinikaisen Täällä pelkään minä menestyi kolmessa kilpailussa.
Todettakoon tosin, että osa töistä on julkaistu sellaisessa vaiheessa vuotta, että ovat mahdollisesti vasta osallistumassa osaan kilpailuista.
Eniten eri töitä palkinnoilla
Tämä titteli meni jakoon. Sekä TBWA\Helsinki että Bob the Robot suunnittelivat yhdeksän kilpailuissa noteerattua kampanjaa. Kahdeksan palkitun työn toimistoja ovat hasan & partners ja Miltton. Isojen toimistojen menestys ei yllättäne ketään.
Menestynein asiakas
K niin kuin kultaa. K-ryhmä sai palkinnoille kolme eri kampanjaa. Ja Kesko toiset kolme. Kuudella työllä ylivoimaisesti menestynein asiakas. Kaksi työtä palkinnoilla saivat muun muassa Valio ja Helsingin Sanomat.