2025: Asuntolaina jyräsi – toimistoissa neljän kärki

OMD Rankingin seuraamassa kuudessa kilpailussa pisteitä keräsi tänä vuonna 26 eri toimistoa.
Vuoden ykkönen on, viime vuoden tapaan, TBWA\Helsinki. Vuoden kakkonen on, viime vuoden tapaan, Nord DDB Helsinki. Sen jälkeen sentään hieman muutoksia. United Imaginations nousi yhden sijan viime vuodesta päätyen kolmospallille. Bob the Robot nousi neljä sijaa ja on neljäs.
Tämä nelikko erottautui selkeästi muista ja muodosti melko tiukan nipun. Iso ero vuoteen 2024, jolloin TBWA\Helsinki oli kärjessä ylhäisessä yksinäisyydessään.
Huipulle oli tänä vuonna kaksi reittiä. Toimisto pärjäsi laajuudella – TBWA\Helsinki ja United Imaginations – tai toimisto loisti kansainvälisissä kilpailuissa – Bob the Robot ja erityisesti Nord DDB Helsinki.
TBWA\Helsinki suunnitteli 14 eri työtä, jotka noteerattiin tänä vuonna kilpailuissa. Samaan ylti UI. Nord DDB:n palkittujen eri töiden määrä on kolme.
Toisaalta Nord DDB Helsinki oli Bob the Robotin ohella ainoa toimisto, joka menestyi niin Cannesissa, One Show’ssa kuin Eurobestissäkin. Kaikki Rankingin seuraamia kilpailuja.
Ja suunnittelihan Nord DDB myös vuoden ylivoimaisen kampanjaykkösen.
Asuntolainan vanhempainvapaa ylivoimainen
Nord DDB Helsingin Nordealle suunnittelema (yhteistyössä muiden Nord DDB -toimistojen kanssa) Asuntolainan vanhempainvapaa -kampanja aloitti vuoden nihkeästi. Sitä ei noteerattu kotimaan kilpailuissa toimiston kovista odotuksista huolimatta.
Kansainvälisissä kilpailuissa sitten tärähti! Työ sai Cannesista kultaisen leijonan, kultaa Eurobestistä sekä kunniamainintoja One Show’sta. Tuloksena Kampanja-rankingin ylivoimainen ykkössija.
Kampanjapuolella hienosti pärjäsivät myös TBWA\Helsingin Vuokkoset FOR MENstruation sekä Vaaralliset somehaasteet. Jälkimmäinen oli muuten ainoa kampanja, joka noteerattiin kaikissa kuudessa OMD Rankingin seuraamassa kilpailussa.
(HUOM. Kampanjapuolen työt ovat voineet saada pisteitä myös jo 2024)
Kilpailuvuosi 2026 starttaa Effie Finland -kilpailulla helmikuussa. Sitä ennen, tammikuussa, uudistunut Ranking.
Teksti: Rami Ahonen